Onnellisesti väsynyt

Kyllä on monta kertaa ollut ajatuksissa tulla kirjoittamaan, mutta kun ”on ollut liian kiire” tai sitten oon ollut vain poikki ja väsynyt. Mennyt viikko on ollut yksi parhaimmista pitkään aikaan, vaikka yleinen vireystila on ollutkin välillä kaikkea muuta. Ruokavalio on ”kiristynyt” entisestään ja liikunta jäänyt hieman vähemmälle. En ole jaksanut piiskata itseäni yhtään mukavuusalueen ulkopuolella. Antaa vauhdin kiihtyä itsekseen, sillä joka tapauksessa liikuntaa on elämässäni nyt enemmän kuin aikoihin. Olen kiitollinen siitä.

Olooni on vaikuttanut myös kotiolot. Mieheni aloitti menneellä viikolla työkeikat, joiden aikana hän asuu viikot toisessa kaupungissa ja on vain viikonloput kotona. Tätä jatkuu vielä tulevat viisi viikkoa. Tällaista arkea meillä ei ole ollut pitkään aikaan ja yhteen rakennetut rutiinit murtuvat hetkeksi. Huomaan heti, että harteillani on hieman enemmän arjen tuomia tehtäviä, joista pitää vain selvitä – yksin. Se on yksinkertaisesti mulle outoa. Vaikka kyse on aina vain viidestä päivästä kerrallaan, huomaan, että se merkitsee mulle tosi paljon, koska on ikävä toista. Toisaalta tänä aikana oppii varmasti taas itsestään uusia puolia, sillä kuulen iltaisin vain oman pääni sisäisen keskustelun. Täytyy tutkiskella, mitä hyvää itselleni juttelen ja onko jotain, mihin tarvitsisi puuttua.

Mutta siinäpä ne ”painolastit” ovat tiputettuna harteiltani. Loput onkin vain hyvää. Ihan järjettömän suuri voimavarani on tällä hetkellä työkaverini. Vaikka meidän määrä väliaikaisesti tipahti viidestä kolmeen, täytyy vain todeta, että meitä on todella laadukas porukka jäljellä. On ihanaa mennä aina Loihtimolle ja huomata, mitä siellä on touhuttu. Varsinkin siisteys ja tavaroiden uudelleen järjestely ilostusttaa eniten, sillä se merkitsee mulle sitä, että muutkin tekevät siitä ”kotiaan”, missä tehdä töitä. Koen, että vaikka se on mun pääasiallisesta ideasta syntynyt tuotos ja olen päävastuussa siitä, niin se on yhtälailla meidän kaikkien omaa. Elän ammatillista unelmaani ja toivon, että muut tekevät samoin. Kaikken muutosten jälkeen myös minä itse tiedän paikkani ja se helpottaa oloa yllättävän paljon. On ok sanoa joskus ei ja ohjata yritystä kaikin puolin oikeaan suuntaan. Siten olen hyödyksi kaikille.

Sivut uudistuivat ja uutta postausta pukkaa

Pidemmän aikaa mulla on ollut tarve saada kirjoittaa ihan omiani. Samalla olen pähkäillyt, että mitähän mä näillekin sivuille teen, sillä vanhat maijuqju.fi-sivut eivät enää millään muotoa ilmentäneet mua. Olin kasvanut niistä ulos. Eilen keksin tai oikeastaan törmäsin tähän ratkaisun vaihtamalla nettisivujen lookkia ja päivittämällä ne tähän päivään – ihan itse. Tarpeeni näille ei ole kovin kummoinen. Kunhan saa vähän blogia pidettyä ja muutamia kuvia julkaistua silloin tällöin.

Aihepiirit blogissa seilaavat elämäntilanteeni mukaan. Välillä tulee juttua yrittäjyydestä ja sitten taas toisena hetkenä saatankin kertoa jotain henkilökohtaisempaa kotioloista taikka omasta terveydestä ja sen ylläpidosta. Teen asioista tahallani julkisia, että saan potkua niiden toteuttamiseen. Uskon, että moni luova ihminen, joka on myös yrittäjä, voi samaistua fiiliksiini. Joskus on hurja haaste yhdistää yrittäjyyden raaka byrokratia, säntillisyys ja johtajuus tällaiseen boheemiin luovuuteen, mitä sisuksissani jyllää. Eikä siinä vielä kaikki. Välillä stressin ja kiireen keskellä olisi varsin hyvä pitää myös itsestään huolta niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Ei oo helppoa.

Koen, että jos saan omalla kohdallani yhden asian kuntoon, niin tuntuu, että toisesta päästä jokin jo repsahtaa. Rästitehtävien lista voi olla joskus lamaannuttava. Yleensä repsahdus koituu omaan nilkkaan just siksi, etten ole pitänyt huolta omista tarpeistani. Unohdan itseni. Näin on käynyt nytkin. Onneksi aina on tilanne, että asioita voi parantaa.

Näin juuri ja juuri alle 30-vuotiaana täytyy kuitenkin olla armollinenkin itselleen – vaikka parannettavia osa-alueita löytyykin. Paljon on tullut jo tähän astisen elämän aikana saavutettua. Ja kuten arvata saattaa, kaikki ei ole tullut helpolla vaan asioiden eteen on käyty hurjia taisteluita. Kaikilla niitä on varmasti ollutkin. Olisi voinut luovuttaa, mutta loppujen lopuksi se ei ole kuulunut vaihtoehtoihini. Ennemmin olen mennyt läpi vuoren kuin kiertänyt tai vielä pahempaa – palannut takaisin. Tähän asti se on kannattanut.

Koitan näin alkuun postailla vähintään pari kertaa viikossa, mutta katsotaan, mihin suuntaan tämä muotoutuu. Toivon myös, että tänne kirjoittelu poistaa pikku hiljaa ”tulpan”, joka on ollut Loihtimon blogin puolelle postauksien suhteen. Katsotaan, aika näyttää.