Qjun paluun paluu

Tiedän. Taukoa on ollut postailuissa hurjasti. Pääni sisällä on kaksi eri näkemystä tähän asiaan. Toisaalta koen, että olen ottanut rennosti, enkä pakottanut itseäni kirjoittamaan silloin, kun tekstiä ei vain olisi syntynyt. Toinen näkökulma on itseä soimaava. Miten monta ajatusta olisikaan ollut hyvä jakaa, kun olis vain jaksanut kirjoitella?

Silti. Vuosi sitten nämä uusimani sivut ja ajatus siitä, että ”Miten yhdistää luovuus, yrittäjyys, työ, vapaa-aika, hyvinvointi ja terveys niin, että ne ovat sulassa sovussa keskenään?” on vieläkin hyvin ajankohtaisia. Toisin sanoen, en ole keksinyt siihen vielä aivan harmoonista ratkaisua. Vaikka olen tavallaan mennyt eteenpäin, olen toisaalta aivan samassa pisteessä kuin ennenkin. Joten jatkan siitä, mihin olen aikaisemmin jäänyt.

Miinuskaksprossaa

#superjulkinen on vaihtunut elämäntapamuutokseen nimeltä #miinuskaksprossaa. Superjulkinen oli sellainen, millä sai tuloksia hyvinkin nopeasti, mutta pääni ei pysynyt jotenkin muutoksessa mukana. Miinuskaksprossaa on nyt enemmänkin pieniä muutoksia per kuukausi hakeva itsetutkiskelu-painonhallinta-hyvinvointi-juttu. Sen nimi tulee siitä, että pyrin hallitsemaan painoani siten, että se on -2% aina jokaisen kuukauden lähtöpainosta. Tämä tarkoittaa noin 2 kilon poiskaristamista per kuukausi. Eniten tällä hetkellä postailen tästä kuulumisiani Instagramissa.

Hidasta edes välillä

Elämä on mennyt menneinä vuosina ihan hurjaa vauhtia. Tarkoituksella nyt hiljennän ja hidastan tahtiani. Se ei ole niin yksinkertaista, miltä se kuulostaa. Ei varsinkaan tällaiselle ihmiselle, joka on tottunut kiitää elämässään ja saanut asioita tapahtumaan tapahtumien perään. Loihtimoni täyttää tänä vuonna 5 vuotta. Sen palvelukirjo on laajentunut hurjasti aikaisemmista hius- ja meikkipalveluista. Työkavereinani häärii kohta neljä niin mahtavaa tyyppiä, kun Anni palaa äitiyslomaltaan. Olen heistä kiitollinen joka päivä. Vaikka tietenkin edelleen kehitymme jatkuvasti, niin palveluiden ja työkavereiden osalta sanon, että tilanne on vakiintunut. Liiallisen pinnistelyn voi jo jättää pois.

Tavoite on olla tyytyväinen

Olen tällä hetkellä todella tyytyväinen seuraavista asioista:

-koti
*Se on juuri sopivan kokoinen, helppo siivota, kivasti sisustettu, kivalla paikalla, mulle ja mun perheelle hyvä.
-auto
*Meni hetken, että edes tajusin omistavani sen merkkisen auton, josta olin aina unelmoinut. Tämä menee materialismionnellisuuden piikkiin. On se silti kiva, että on peli, joka kulkee ja jossa on hyvä istua.
-Loihtimo
*Kuten jo aiemmin sanoin, se on kehityksessään hyvässä pisteessä ja kaikki tuleva on vain plussaa.

Mitä voin kehittää:
-oma terveys
*Viime syksystä asti on ollut erilaisia vaivoja, joihin on pitänyt alkaa kiinnittää huomiota. Kumma, kun samoihin aikoihin tuli tuo 30-vuotta täyteen. Nuori, mutta ei teini enää.
-vapaa-aikaa kavereille
*Tämän vuoden puolella olen alkanut järjestämään enemmän aikaa kavereille eri tapahtumien kautta ja se saa mielellään jatkuakin näin.
-Maiju Qju brändinä
*Olen pitkän aikaa keskittynyt muiden auttamiseen, joka on hidastanut hieman oman brändini kehittymistä. Tahdon jatkaa tätä oman blogin ylläpitämistä, portfolion keräämistä ja viedä omia palveluita sellaiseen suuntaan, mikä musta tuntuu hyvältä.

Vastoinkäymiset voimavarana

Olen viime aikoina miettinyt, että saan olla onnellinen, kun olen terve. Tällä viittaan kaikista eniten vuoden takaiseen. Maaliskuun 16. päivä 2014, sunnuntaina, kaaduin lähikauppareissulla ja laskeuduin ilmalennosta täysin alaselälleni. Sieltä maasta en sitten noussutkaan omin voimin, vaan ensihoitajasedät nostivat minut ambulanssiin. Kipulääkkeenä sain suonensisäisesti morfiinia ja vielä sairaalan käytävällä lääkitystä tuli ainakin kahteen kertaan lisää, kunnes pää oli todella sekaisin. Mitään ei onneksi murtunut, mutta välilevyongelmaa siitä kylläkin selkään aiheutui. Tämän vuoksi mulle määrättiin yhteensä 9 viikkoa sairaslomaa ja palasin töihin vasta kesäkuussa.

Töihin paluun jälkeen en siltikään voinut olla varma, että mitä selkäni kestää. Pitkän toipumisjakson jälkeen olin saanut selville, että liikunta on hyvä lääke. Kroppaa kuunnellen kävin aina liikkumassa. Selkä oli joka tapauksessa pitkään se, joka saneli säännöt päivärytmiin ja välillä myöskin sen, näenkö enää illasta kavereita vai en. Muistan vielä pikkujouluaikaankin viettäneeni iltaa kavereiden kanssa ja lähdin kotiin, koska selkä kipeytyi hieman puolenyön jälkeen. Olisihan siinä ollut kiva vielä iltaakin jatkaa aamuun, mutta kun ei niin ei.

Nyt selässäni, varsinkin niska-hartiaseudulla, saattaa aina välillä olla jotain satunnaista kipua, mutta se on niin pientä verrattuna edellä kerrottuun. Olen onneksi myös saanut hyviä ohjeita niiden hoitamiseen ja ne menevät ohi. Edelleen kuuntelen kroppaani varsin tarkasti. Lepään, jos tuntuu siltä ja liikun, mikäli kroppa ja mieli sitä tarvitsee. Koen itseni terveeksi, sillä tämä ei todellakaan rajoita minua tai sosiaalista elämääni enää.

”Kaikessa pahassa on jotain hyvää.” Se on yksi mun motoista. Tällä tarkoitan sitä, että sainpahan elämääni monella tapaa parempaan järjestykseen. Sairaslomani ja toipumisajanjakson aikana sain hoidettua seuraavia asioita kuntoon:

  • levättyä
  • hankkiuduttua turhasta tavarasta eroon
  • siistittyä vähän kerrallaan silloista asuntoa myyntikuntoon
  • myytyä ja ostettettua asunto
  • löydettyä uudet liiketilat
  • delegoitua muut tekemään liiketilan puitteet meidän toimintaa vastaaviksi (muutoin olisin itse tehnyt nämä ja mahdollisesti väsähtänyt siinä JA se olis vienyt paljon kauemmin aikaa saada liiketila kuntoon)
  • olen oppinut kuuntelemaan itseäni paremmin
  • arjesta on tullut säännöllisempää töiden ja suhteen
  • osaan ottaa hallinnollisiin hommiin toimistopäiviä
  • osaan pyhittää vapaapäivät
  • uskallan ottaa aikaa ruokailuille ja liikunnalle
  • mietin vähemmän mitä muut ajattelee ja enemmän mitä minä tarvitsen
  • minulla on vähemmän stressiä

Se, että olin joskus kipeä, sairas ja myöskin väsynyt, oli tarpeellinen asia. Sen myötä minusta tuli kokonaisuutena paljon terveempi. Noiden aikaisemmin koettujen asioiden ja niistä syntyneiden valintojen vuoksi elän juuri nyt tasapainoisempaa ja rennompaa elämä, koska olen oppinut paljon.

Vatsalaukkujumi

Olen jo pidemmän aikaa tiennyt, ettei elintapani ole kohdallaan. Olen myös tiennyt, ettei mun kannata tehdä asialle mitään ennen kuin juuri se oikea fiilis napsahtaa mieleeni. Olen siis vain odotellut, miten se tapahtuu. No, perjantaina se tuli. Vatsaani korvensi. Tuntui, ettei ruoka etene mahalaukusta eteenpäin, vaan se jää sinne jumiin. Edes minulle tavanomainen refluksi ei ”toiminut”, kun tuntui, että sekin olisi voinut helpottaa oloani. No joo, refluksi on ollut aina osana elämääni ja joskus yläasteella jopa mietin, että se on ihan normaalia, muillakin on sitä, kunnes kuulin, että se on sairaus. Siitäkin olisi hyvä päästä eroon.

Viestitin miehelleni, että voisiko hän googlettaa, että mitkä ruoat auttavat ruoansulatukseen, vatsaan ja suolistoon. Itselläni ei ollut mahdollisuutta tätä asiaa tarkistaa. Tahtoisin tehdä tämän tällä kertaa luomuna. Ei lääkkeitä. Mun on syötävä itseni terveeksi. Tarvitsen enemmän elävää ruokaa elääkseni itse paremmin. Vettäkin tarvitsen lisäämään energisyyttäni. Mieheni vastasi tähän, että omenat, kaurapuuro, kokojyvätuotteet, rasvaton liha ja maito, kasvikset, papuruoat, sitruuna, lohi ja valkosipuli voisivat auttaa tässä. Ilmoitin, että siinä on meidän seuraava kauppalista.

Mistä oloni sitten johtui? Sitäkin on hyvä varmasti tarkastella. Edellisenä iltana olin mennyt nukkumaan joskus 23-00 välillä. Kello oli herättämässä 4:00, 4:05 ja 4:10 ihan varmuuden vuoksi, että varmasti heräisin ajoissa. Minulla olisi kaksi ja puolituntia aikaa käydä suihkussa, laittautua ja lähteä ajamaan kohti Vantaata. Söin kotosalla tuhdin aamupalan, eli pari leipää, jossa päällä oli voita, juustoa ja kurkkua. Lisäksi söin jugurtin ja join kaksi kuppia kahvia. Minun olisi pitänyt lähteä ajamaan 6:30. Starttasin pihasta vasta 7:10. Tämä tiesi sitä, että minulla olisi kiire ajella Vantaalle. Yhden veskitauon pidin, muuten posotin musiikit pauhaten kohti kohdetta. Laukussani oli pähkinöitä, jotka unohdin popsia.

Pääsin Guinot-tiimipäiville vihdoin hieman myöhässä. Join kupillisen kahvia, söin Domino-keksin. Noin 12 maissa menimme porukalla syömään. Söin jotain paneroitua kalaa 2 isohkoa filettä, kermaviilikastiketta, ”annanperunoita”, maustettuja pariisinperunoita, couscoussalaattia, kikhernesalaattia, salaattia, salaatinkastiketta 2 leipää ja ehkä jotain muutakin lautaseltani löytyi. Ruokajuomana oli lasi vettä ja lasi maitoa. Lisäksi join jälkkärikahvit tai no, osan siitä. Ehkä syystäkin jäi osa juomatta. Ahdoin itseni hyvin hyvin tukalan täyteen, sillä lautaseni oli ääriään myöden täynnä. Samoin pienempi salaattilautanen. Koulutuspäivän jatkuessa oli vielä yhdet kahvittelut kera omenatoscakakun. Hyvää oli ja siinä vaiheessa oli jo ehkä aikakin syödä hieman jotain.

Minulla olisi ollut koulutuspäivän jälkeen mahdollisuus käydä lähellä sijaitsevassa Jumbo-kauppakeskuksessa taikka nähdä sillä suunnalla asustelevia kavereita, kummityttöä taikka sukulaisia, mutta oloni oli ylipäätään tukala ja vähäenerginen. Hyppäsin autoon ja ajoin Hartolaan. Mielessäni oli päivälliseksi Subwayn tonnikalapatonki. Tiesin jo tilatessani, että puolikas riittäisi. Tilasin kokonaisen ja ahdoin sen itseeni aikalailla väkisin. Yritin valita leipäni kasvikset refluksin rajoissa, mutta sipuli sitten epähuomiossa jäikin leivän sisuksiin. Se ei välttämättä ollut kovin hyvä. Join 2 lasillista vettä leivän kyytipoikana. Aijjettä! Miksiköhän ahdistaa?