Qjun paluun paluu

Tiedän. Taukoa on ollut postailuissa hurjasti. Pääni sisällä on kaksi eri näkemystä tähän asiaan. Toisaalta koen, että olen ottanut rennosti, enkä pakottanut itseäni kirjoittamaan silloin, kun tekstiä ei vain olisi syntynyt. Toinen näkökulma on itseä soimaava. Miten monta ajatusta olisikaan ollut hyvä jakaa, kun olis vain jaksanut kirjoitella?

Silti. Vuosi sitten nämä uusimani sivut ja ajatus siitä, että ”Miten yhdistää luovuus, yrittäjyys, työ, vapaa-aika, hyvinvointi ja terveys niin, että ne ovat sulassa sovussa keskenään?” on vieläkin hyvin ajankohtaisia. Toisin sanoen, en ole keksinyt siihen vielä aivan harmoonista ratkaisua. Vaikka olen tavallaan mennyt eteenpäin, olen toisaalta aivan samassa pisteessä kuin ennenkin. Joten jatkan siitä, mihin olen aikaisemmin jäänyt.

Miinuskaksprossaa

#superjulkinen on vaihtunut elämäntapamuutokseen nimeltä #miinuskaksprossaa. Superjulkinen oli sellainen, millä sai tuloksia hyvinkin nopeasti, mutta pääni ei pysynyt jotenkin muutoksessa mukana. Miinuskaksprossaa on nyt enemmänkin pieniä muutoksia per kuukausi hakeva itsetutkiskelu-painonhallinta-hyvinvointi-juttu. Sen nimi tulee siitä, että pyrin hallitsemaan painoani siten, että se on -2% aina jokaisen kuukauden lähtöpainosta. Tämä tarkoittaa noin 2 kilon poiskaristamista per kuukausi. Eniten tällä hetkellä postailen tästä kuulumisiani Instagramissa.

Hidasta edes välillä

Elämä on mennyt menneinä vuosina ihan hurjaa vauhtia. Tarkoituksella nyt hiljennän ja hidastan tahtiani. Se ei ole niin yksinkertaista, miltä se kuulostaa. Ei varsinkaan tällaiselle ihmiselle, joka on tottunut kiitää elämässään ja saanut asioita tapahtumaan tapahtumien perään. Loihtimoni täyttää tänä vuonna 5 vuotta. Sen palvelukirjo on laajentunut hurjasti aikaisemmista hius- ja meikkipalveluista. Työkavereinani häärii kohta neljä niin mahtavaa tyyppiä, kun Anni palaa äitiyslomaltaan. Olen heistä kiitollinen joka päivä. Vaikka tietenkin edelleen kehitymme jatkuvasti, niin palveluiden ja työkavereiden osalta sanon, että tilanne on vakiintunut. Liiallisen pinnistelyn voi jo jättää pois.

Tavoite on olla tyytyväinen

Olen tällä hetkellä todella tyytyväinen seuraavista asioista:

-koti
*Se on juuri sopivan kokoinen, helppo siivota, kivasti sisustettu, kivalla paikalla, mulle ja mun perheelle hyvä.
-auto
*Meni hetken, että edes tajusin omistavani sen merkkisen auton, josta olin aina unelmoinut. Tämä menee materialismionnellisuuden piikkiin. On se silti kiva, että on peli, joka kulkee ja jossa on hyvä istua.
-Loihtimo
*Kuten jo aiemmin sanoin, se on kehityksessään hyvässä pisteessä ja kaikki tuleva on vain plussaa.

Mitä voin kehittää:
-oma terveys
*Viime syksystä asti on ollut erilaisia vaivoja, joihin on pitänyt alkaa kiinnittää huomiota. Kumma, kun samoihin aikoihin tuli tuo 30-vuotta täyteen. Nuori, mutta ei teini enää.
-vapaa-aikaa kavereille
*Tämän vuoden puolella olen alkanut järjestämään enemmän aikaa kavereille eri tapahtumien kautta ja se saa mielellään jatkuakin näin.
-Maiju Qju brändinä
*Olen pitkän aikaa keskittynyt muiden auttamiseen, joka on hidastanut hieman oman brändini kehittymistä. Tahdon jatkaa tätä oman blogin ylläpitämistä, portfolion keräämistä ja viedä omia palveluita sellaiseen suuntaan, mikä musta tuntuu hyvältä.

Vastoinkäymiset voimavarana

Olen viime aikoina miettinyt, että saan olla onnellinen, kun olen terve. Tällä viittaan kaikista eniten vuoden takaiseen. Maaliskuun 16. päivä 2014, sunnuntaina, kaaduin lähikauppareissulla ja laskeuduin ilmalennosta täysin alaselälleni. Sieltä maasta en sitten noussutkaan omin voimin, vaan ensihoitajasedät nostivat minut ambulanssiin. Kipulääkkeenä sain suonensisäisesti morfiinia ja vielä sairaalan käytävällä lääkitystä tuli ainakin kahteen kertaan lisää, kunnes pää oli todella sekaisin. Mitään ei onneksi murtunut, mutta välilevyongelmaa siitä kylläkin selkään aiheutui. Tämän vuoksi mulle määrättiin yhteensä 9 viikkoa sairaslomaa ja palasin töihin vasta kesäkuussa.

Töihin paluun jälkeen en siltikään voinut olla varma, että mitä selkäni kestää. Pitkän toipumisjakson jälkeen olin saanut selville, että liikunta on hyvä lääke. Kroppaa kuunnellen kävin aina liikkumassa. Selkä oli joka tapauksessa pitkään se, joka saneli säännöt päivärytmiin ja välillä myöskin sen, näenkö enää illasta kavereita vai en. Muistan vielä pikkujouluaikaankin viettäneeni iltaa kavereiden kanssa ja lähdin kotiin, koska selkä kipeytyi hieman puolenyön jälkeen. Olisihan siinä ollut kiva vielä iltaakin jatkaa aamuun, mutta kun ei niin ei.

Nyt selässäni, varsinkin niska-hartiaseudulla, saattaa aina välillä olla jotain satunnaista kipua, mutta se on niin pientä verrattuna edellä kerrottuun. Olen onneksi myös saanut hyviä ohjeita niiden hoitamiseen ja ne menevät ohi. Edelleen kuuntelen kroppaani varsin tarkasti. Lepään, jos tuntuu siltä ja liikun, mikäli kroppa ja mieli sitä tarvitsee. Koen itseni terveeksi, sillä tämä ei todellakaan rajoita minua tai sosiaalista elämääni enää.

”Kaikessa pahassa on jotain hyvää.” Se on yksi mun motoista. Tällä tarkoitan sitä, että sainpahan elämääni monella tapaa parempaan järjestykseen. Sairaslomani ja toipumisajanjakson aikana sain hoidettua seuraavia asioita kuntoon:

  • levättyä
  • hankkiuduttua turhasta tavarasta eroon
  • siistittyä vähän kerrallaan silloista asuntoa myyntikuntoon
  • myytyä ja ostettettua asunto
  • löydettyä uudet liiketilat
  • delegoitua muut tekemään liiketilan puitteet meidän toimintaa vastaaviksi (muutoin olisin itse tehnyt nämä ja mahdollisesti väsähtänyt siinä JA se olis vienyt paljon kauemmin aikaa saada liiketila kuntoon)
  • olen oppinut kuuntelemaan itseäni paremmin
  • arjesta on tullut säännöllisempää töiden ja suhteen
  • osaan ottaa hallinnollisiin hommiin toimistopäiviä
  • osaan pyhittää vapaapäivät
  • uskallan ottaa aikaa ruokailuille ja liikunnalle
  • mietin vähemmän mitä muut ajattelee ja enemmän mitä minä tarvitsen
  • minulla on vähemmän stressiä

Se, että olin joskus kipeä, sairas ja myöskin väsynyt, oli tarpeellinen asia. Sen myötä minusta tuli kokonaisuutena paljon terveempi. Noiden aikaisemmin koettujen asioiden ja niistä syntyneiden valintojen vuoksi elän juuri nyt tasapainoisempaa ja rennompaa elämä, koska olen oppinut paljon.

Kaikki vastaukset ovat itsessäsi

Taas sen huomaa, että kannattaa kirjoittaa asiat aina jonnekin. Mulla se on nyt tämä blogi. Edullisin ja hauskin tapa tiedostaa asioita. Taas jatkuu…

Luitko edellisen postauksen?

Mikäli aiot lukea tämän, niin suosittelen lukemaan myös edellisen. Jatkan siitä hieman. Edellisen postauksen aikana ja jälkeen huomasin, miten kauhea olen itselleni. Tässä pieni listaus havainnoistani:

  • Unta täytyy saada enemmänkin kuin 4 tuntia yössä. Tämä on pitkään ollut kompastuskiveni. Kyllä mä nukun viikonloppuisin sitten ”takaisin”, muttei ole välttämättä ihan järkevää viikolla tällainen meno ja meininki. Monesti mulla saattaa olla ravinto ja liikunta hyvällä mallilla, mutta koska tarpeellinen unimäärä ei täyty, niin se ”syö” tai siis mä syön siksi enemmän ruokaa ja vähennän liikuntaa, kun ei vain yksin kertaisesti jaksa muuten. Järkyttävä oravanpyörä.
  • Muutaman pähkinän olisi perjantaina voinut automatkan aikana muistaa heittää suuhun ja vessareissulta ostaa vaikka kivennäisvettä matkalle mukaan, niin nesteytyskin olisi ollut paremmalla mallilla.
  • Lounaspöydässä olisi tiimipäivän aikana varmasti ollut valittavissa hyvin järkevä lautasmallillinen ravitsevaa ruokaa. Tarvitseeko sitä syödä kuin viimeistä ateriaa? Salaattilautasen olisi voinut jättää pois ja rakentaa kaiken isommalle lautaselle. Ähkyltä olisi vältytty.
  • Vähemmän kahvia! Miten sitä tulikin juotua päivässä noin paljon. Osan voisi korvata teellä ja tietenkin vedellä.
  • Kuuntele itseäsi. Jos järjen ääni päässäsi sanoo, että puolikas Subi, niin OTA PUOLIKAS SUBI! Mur.

Itsetuhoinen ja aliravittu

Koen tällaisen käyttäytymisen itsetuhoiseksi. Itsellenihän mä pahaa teen, vaikka se hetkellisen hyvän olon toisikin. Ylensyöminen turruttaa. Se vie pois pahanolon ja ahdistuksen sillä hetkellä, mutta edestänsä sen löytää uudelleen ja uudelleen. Niin kauan, kunnes luovun siitä. Luopuminen on tulossa. Mitäpä sitten tarkoitan aliravitulla? Olen ylipainoinen. En edes ole hetkeen tarkistanut, että missä mennään, mutta olen ylipainoinen ja myös aliravittu. Näin on pääasiallisesti siksi etten ole saanut kitusiini sellaista ruokaa, mikä olisi pitänyt minua terveempänä ja terveellisemmissä mitoissa. Kuulin juuri ystävältäni, että stressi saattaa laimentaa vatsahappoja. Kävisi hyvin yksiin omalla kohdallani, sillä stressiä on ollut ja pitkään. Vatsahappojen laimeneminen vaikuttaa taas siihen, miten ruoka sulaa ja erilaiset ravintoaineet ruoasta imeytyvät. Tarkoitan, että laimentuneilla vatsahapoilla sulaminen ja imeytyminen on huonompaa. En välttämättä ole saanut syömästäni ravinnosta niin paljon irti, mitä se olisi voinut antaa. Käy ihan järkeen vai mitä?