Balanssi

Blogihiljaisuus rikkoutuu

Kappas, sitä tulikin pikku blogihiljaisuus pidettyä. Pahoitteluni siitä. Tavoite on postailla mahdollisimman tasaiseen. Aikaani on sitonut niin työ kuin kolme viikkoa sitten aloittamani #superjulkinen painonhallinta-projekti. Eniten tässä projektissa on asiat pyörineet ruoan ympärillä ateriasta toiseen. Osittain olen jo oppinut ulkoa, mitä pitää syödä, mutta sitten kun tahdonkin vaihtelua, täytyy selvitellä mikä tuote korvaa minkäkin ja se vie sitten jälleen vähän kauemmin.

Liikuntaa olen lisännyt elämääni. Lenkkeilyt sujuvat varsin mallikkaasti ja nautin ulkoilmasta sekä koko ajan vahvistuvasta keväästä. Salitreenit ovat saattaneet jäädä ihan himpun verran vajaiksi ja yleensä siis määrältään. Keskimäärin yksi treeni/viikossa on saattanut uupua. En ole antanut sen häiritä muuten niin hyvää kokonaisuutta. Se tulee hommaan mukaan, kun on sen aika. Silkkaa parannusta on kuitenkin elämässä ja sen laadussa tapahtunut. Unen laatukin on ollut parempaa.

Koti ja vapaa-aika

Päiväni ovat syystä tai toisesta venyneet töissä tässä vaiheessa todella pitkiksi töissä ja siksi kotiaikaa on ollut melko vähän. Kuten jo yllä mainitsin #superjulkisesta, on se vienyt osan siitä yleisestä sohvalla löhöilystä. Kodinhoito on jäänyt osittain miehen harteille tai sitten se on jäänyt osittain hoitamatta, kun kumpikaan siihen ei ole syystä tai toisesta kyennyt. Onneksi tänään mulla on vapaapäivä, niin saa hieman edes pyykkejä pestyä ja oltua välillä hyväkin vaimo.

Kaaosta asuntoomme on tuonut myös tämän hetken kirpputoriprojekti, jonka vuoksi alakerran häkkivarastoa on tyhjennetty niistä kymmenestä pahvilaatikollisesta tavaraa. Tavarat ovat joko tullut jo kaupiteltua eteenpäin tai sitten ne ovat kirppispöydässä tai vielä täällä meidän asunnossa. Unelmani on, että kohta saamme siistiä asuntomme uudelleen kevät kuntoon ja siinä vaiheessa viime syksyinen muuttomme on tavallaan taputeltu ihan loppuun, kun turhasta pikkusälästä on luovuttu. Vapauttavaa, vaikka tällä hetkellä ärsyttääkin tämä suoranainen kaaos.

Työ

Aikamoista mullistusten aikaa työrintamalla. Viimeisen kahden viikon aikana olen luopunut kahdesta Loihtijasta. Viisi kutistui kolmeen. Siksi jo aikaisemminkin käynnissä ollut rekry sai vielä tärkeämmän merkityksen. Tämä puolivuotinen on todellakin opettanut, että mitä minä tahdon vaatia tulevilta tekijöiltä ihan erityisesti. Se on tehnyt mieleeni karsinnan, että ihan kaikki eivät kelpaa ja meillä on jo vara valita, kenen kanssa teemme tätä hommaa. Henkilöstö on minulle äärimmäisen tärkeä asia, sillä koen, että siitä alkaa kokonaisuus, joka välittyy myös asiakkaalle asti. Kaiken kaikkiaan ihan loistava johtajuuden oppitunti takana. Ja mikä parasta, mieli on rauhallinen ja välillä jopa ihan rakastunut kokonaisuuteen. Mulla on joku etiäinen, että ne pysyvät, loistavat tekijät ovat ihan oven takana. Sen jälkeen rokataan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>