Vastoinkäymiset voimavarana

Olen viime aikoina miettinyt, että saan olla onnellinen, kun olen terve. Tällä viittaan kaikista eniten vuoden takaiseen. Maaliskuun 16. päivä 2014, sunnuntaina, kaaduin lähikauppareissulla ja laskeuduin ilmalennosta täysin alaselälleni. Sieltä maasta en sitten noussutkaan omin voimin, vaan ensihoitajasedät nostivat minut ambulanssiin. Kipulääkkeenä sain suonensisäisesti morfiinia ja vielä sairaalan käytävällä lääkitystä tuli ainakin kahteen kertaan lisää, kunnes pää oli todella sekaisin. Mitään ei onneksi murtunut, mutta välilevyongelmaa siitä kylläkin selkään aiheutui. Tämän vuoksi mulle määrättiin yhteensä 9 viikkoa sairaslomaa ja palasin töihin vasta kesäkuussa.

Töihin paluun jälkeen en siltikään voinut olla varma, että mitä selkäni kestää. Pitkän toipumisjakson jälkeen olin saanut selville, että liikunta on hyvä lääke. Kroppaa kuunnellen kävin aina liikkumassa. Selkä oli joka tapauksessa pitkään se, joka saneli säännöt päivärytmiin ja välillä myöskin sen, näenkö enää illasta kavereita vai en. Muistan vielä pikkujouluaikaankin viettäneeni iltaa kavereiden kanssa ja lähdin kotiin, koska selkä kipeytyi hieman puolenyön jälkeen. Olisihan siinä ollut kiva vielä iltaakin jatkaa aamuun, mutta kun ei niin ei.

Nyt selässäni, varsinkin niska-hartiaseudulla, saattaa aina välillä olla jotain satunnaista kipua, mutta se on niin pientä verrattuna edellä kerrottuun. Olen onneksi myös saanut hyviä ohjeita niiden hoitamiseen ja ne menevät ohi. Edelleen kuuntelen kroppaani varsin tarkasti. Lepään, jos tuntuu siltä ja liikun, mikäli kroppa ja mieli sitä tarvitsee. Koen itseni terveeksi, sillä tämä ei todellakaan rajoita minua tai sosiaalista elämääni enää.

”Kaikessa pahassa on jotain hyvää.” Se on yksi mun motoista. Tällä tarkoitan sitä, että sainpahan elämääni monella tapaa parempaan järjestykseen. Sairaslomani ja toipumisajanjakson aikana sain hoidettua seuraavia asioita kuntoon:

  • levättyä
  • hankkiuduttua turhasta tavarasta eroon
  • siistittyä vähän kerrallaan silloista asuntoa myyntikuntoon
  • myytyä ja ostettettua asunto
  • löydettyä uudet liiketilat
  • delegoitua muut tekemään liiketilan puitteet meidän toimintaa vastaaviksi (muutoin olisin itse tehnyt nämä ja mahdollisesti väsähtänyt siinä JA se olis vienyt paljon kauemmin aikaa saada liiketila kuntoon)
  • olen oppinut kuuntelemaan itseäni paremmin
  • arjesta on tullut säännöllisempää töiden ja suhteen
  • osaan ottaa hallinnollisiin hommiin toimistopäiviä
  • osaan pyhittää vapaapäivät
  • uskallan ottaa aikaa ruokailuille ja liikunnalle
  • mietin vähemmän mitä muut ajattelee ja enemmän mitä minä tarvitsen
  • minulla on vähemmän stressiä

Se, että olin joskus kipeä, sairas ja myöskin väsynyt, oli tarpeellinen asia. Sen myötä minusta tuli kokonaisuutena paljon terveempi. Noiden aikaisemmin koettujen asioiden ja niistä syntyneiden valintojen vuoksi elän juuri nyt tasapainoisempaa ja rennompaa elämä, koska olen oppinut paljon.

Onnellisesti väsynyt

Kyllä on monta kertaa ollut ajatuksissa tulla kirjoittamaan, mutta kun ”on ollut liian kiire” tai sitten oon ollut vain poikki ja väsynyt. Mennyt viikko on ollut yksi parhaimmista pitkään aikaan, vaikka yleinen vireystila on ollutkin välillä kaikkea muuta. Ruokavalio on ”kiristynyt” entisestään ja liikunta jäänyt hieman vähemmälle. En ole jaksanut piiskata itseäni yhtään mukavuusalueen ulkopuolella. Antaa vauhdin kiihtyä itsekseen, sillä joka tapauksessa liikuntaa on elämässäni nyt enemmän kuin aikoihin. Olen kiitollinen siitä.

Olooni on vaikuttanut myös kotiolot. Mieheni aloitti menneellä viikolla työkeikat, joiden aikana hän asuu viikot toisessa kaupungissa ja on vain viikonloput kotona. Tätä jatkuu vielä tulevat viisi viikkoa. Tällaista arkea meillä ei ole ollut pitkään aikaan ja yhteen rakennetut rutiinit murtuvat hetkeksi. Huomaan heti, että harteillani on hieman enemmän arjen tuomia tehtäviä, joista pitää vain selvitä – yksin. Se on yksinkertaisesti mulle outoa. Vaikka kyse on aina vain viidestä päivästä kerrallaan, huomaan, että se merkitsee mulle tosi paljon, koska on ikävä toista. Toisaalta tänä aikana oppii varmasti taas itsestään uusia puolia, sillä kuulen iltaisin vain oman pääni sisäisen keskustelun. Täytyy tutkiskella, mitä hyvää itselleni juttelen ja onko jotain, mihin tarvitsisi puuttua.

Mutta siinäpä ne ”painolastit” ovat tiputettuna harteiltani. Loput onkin vain hyvää. Ihan järjettömän suuri voimavarani on tällä hetkellä työkaverini. Vaikka meidän määrä väliaikaisesti tipahti viidestä kolmeen, täytyy vain todeta, että meitä on todella laadukas porukka jäljellä. On ihanaa mennä aina Loihtimolle ja huomata, mitä siellä on touhuttu. Varsinkin siisteys ja tavaroiden uudelleen järjestely ilostusttaa eniten, sillä se merkitsee mulle sitä, että muutkin tekevät siitä ”kotiaan”, missä tehdä töitä. Koen, että vaikka se on mun pääasiallisesta ideasta syntynyt tuotos ja olen päävastuussa siitä, niin se on yhtälailla meidän kaikkien omaa. Elän ammatillista unelmaani ja toivon, että muut tekevät samoin. Kaikken muutosten jälkeen myös minä itse tiedän paikkani ja se helpottaa oloa yllättävän paljon. On ok sanoa joskus ei ja ohjata yritystä kaikin puolin oikeaan suuntaan. Siten olen hyödyksi kaikille.

Balanssi

Blogihiljaisuus rikkoutuu

Kappas, sitä tulikin pikku blogihiljaisuus pidettyä. Pahoitteluni siitä. Tavoite on postailla mahdollisimman tasaiseen. Aikaani on sitonut niin työ kuin kolme viikkoa sitten aloittamani #superjulkinen painonhallinta-projekti. Eniten tässä projektissa on asiat pyörineet ruoan ympärillä ateriasta toiseen. Osittain olen jo oppinut ulkoa, mitä pitää syödä, mutta sitten kun tahdonkin vaihtelua, täytyy selvitellä mikä tuote korvaa minkäkin ja se vie sitten jälleen vähän kauemmin.

Liikuntaa olen lisännyt elämääni. Lenkkeilyt sujuvat varsin mallikkaasti ja nautin ulkoilmasta sekä koko ajan vahvistuvasta keväästä. Salitreenit ovat saattaneet jäädä ihan himpun verran vajaiksi ja yleensä siis määrältään. Keskimäärin yksi treeni/viikossa on saattanut uupua. En ole antanut sen häiritä muuten niin hyvää kokonaisuutta. Se tulee hommaan mukaan, kun on sen aika. Silkkaa parannusta on kuitenkin elämässä ja sen laadussa tapahtunut. Unen laatukin on ollut parempaa.

Koti ja vapaa-aika

Päiväni ovat syystä tai toisesta venyneet töissä tässä vaiheessa todella pitkiksi töissä ja siksi kotiaikaa on ollut melko vähän. Kuten jo yllä mainitsin #superjulkisesta, on se vienyt osan siitä yleisestä sohvalla löhöilystä. Kodinhoito on jäänyt osittain miehen harteille tai sitten se on jäänyt osittain hoitamatta, kun kumpikaan siihen ei ole syystä tai toisesta kyennyt. Onneksi tänään mulla on vapaapäivä, niin saa hieman edes pyykkejä pestyä ja oltua välillä hyväkin vaimo.

Kaaosta asuntoomme on tuonut myös tämän hetken kirpputoriprojekti, jonka vuoksi alakerran häkkivarastoa on tyhjennetty niistä kymmenestä pahvilaatikollisesta tavaraa. Tavarat ovat joko tullut jo kaupiteltua eteenpäin tai sitten ne ovat kirppispöydässä tai vielä täällä meidän asunnossa. Unelmani on, että kohta saamme siistiä asuntomme uudelleen kevät kuntoon ja siinä vaiheessa viime syksyinen muuttomme on tavallaan taputeltu ihan loppuun, kun turhasta pikkusälästä on luovuttu. Vapauttavaa, vaikka tällä hetkellä ärsyttääkin tämä suoranainen kaaos.

Työ

Aikamoista mullistusten aikaa työrintamalla. Viimeisen kahden viikon aikana olen luopunut kahdesta Loihtijasta. Viisi kutistui kolmeen. Siksi jo aikaisemminkin käynnissä ollut rekry sai vielä tärkeämmän merkityksen. Tämä puolivuotinen on todellakin opettanut, että mitä minä tahdon vaatia tulevilta tekijöiltä ihan erityisesti. Se on tehnyt mieleeni karsinnan, että ihan kaikki eivät kelpaa ja meillä on jo vara valita, kenen kanssa teemme tätä hommaa. Henkilöstö on minulle äärimmäisen tärkeä asia, sillä koen, että siitä alkaa kokonaisuus, joka välittyy myös asiakkaalle asti. Kaiken kaikkiaan ihan loistava johtajuuden oppitunti takana. Ja mikä parasta, mieli on rauhallinen ja välillä jopa ihan rakastunut kokonaisuuteen. Mulla on joku etiäinen, että ne pysyvät, loistavat tekijät ovat ihan oven takana. Sen jälkeen rokataan!

#superjulkinen painonhallinta-projekti

Tässähän tätä on teetätelty jo, että alkaisin pitämään itsestäni parempaa huolta. Se oli oikeastaan lähtökonta koko blogille. Reilu 6 viikkoa sitten jo katselin, että Fitfarmin Superdieetin nettivalmennus on alkamaisillaan. Koin silti vielä silloin, etten ollut valmis siihen. Taisi olla viime torstai tai perjantai, kun huomasin, että uusi ryhmä starttaa 23.2. Kävin keskustelun mieheni kanssa tyyliin, että ”Mitä mieltä olet, jos lähden tähän mukaan ja mikähän näistä ohjelmista olisi minulle paras?” Saimme tästä aikaan oikein mainion juttutuokion, jonka lopputuloksena päädyin Superdieettiin. Vaihtoehdot olivat Superdieetti tai Superdieetti Lite, joka olisi ollut lähes pelkkään ruokavalioon keskittyvä. Koin tarvitsevani liikuntaakin lisäksi elämääni.

Teen tästä projektista superjulkisen tarkoituksella. Tavoitteeni on tietenkin onnistua. Tahdon herättää keskustelua ja tuoda kaikkien tietoisuuteen tämän hetkisen elämäntilanteeni. Se on jo nyt osoittautunut oikein hyväksi vaihtoehdoksi, sillä ystävät ja tuttavat osallistuvat tähän tsempaten ja neuvoen eteenpäin. Sitä juuri tarvitsenkin.

Ohjeet saatuani olen opiskellut niitä useaan kertaan läpi. Ihan kerrasta tuo ei ole mennyt jakeluun. Sunnuntaina valmistauduin ”urakkaan” kaupassa käyden ja haalien sieltä kaikenlaista ohjeisiin kuuluvaa syötävää. Olisin periaatteessa voinut vetäistä kauppareissun jälkeen ”viimeiset mätöt”, mutta sen sijaan päätin aloittaa jo hieman etuajassa ja testailla päivällistä sekä iltapalaa. Olo oli hyvä jo heti aamusta. Tämän lisäksi meillä Superdieettiläisillä on oma Facebook-ryhmä ja täytyy kyllä sanoa, että siellä on ihan mielettömän upeaa porukkaa! En olisi uskonut, että tuollaista vertaistukea edes löytyisi tähän matkanvarrelle, mutta näin on tapahtunut. Tsemppiviestit sinkoilee lähes hetimmiten, kun sinne jotain laittaa.

Vaikka ruokailut ovat lähteneet käyntiin aivan ookoosti, niin liikunta ei. Syy siihen on niskaan lauantai-sunnuntai välisenä yönä ilmestynyt jumi. Ensin se oli vain lapaluiden välissä, mutta nyt se on sijoittunut niska-lapaluu-alueelle pystysuunnassa ja hartia-niska-hartia-alueelle vaakasuunnassa. Sellaista ristiä kannan nyt selässäni. Panadolia olen syönyt ahkerasti, välillä se kyllä hieman helpottaakin, mutta ei kokonaan. Nytkin tässä valvoskelen osittain sen vuoksi. Pitäisi saada naksautettua tai jotain. Huomisesta, tai itseasiassa tästä päivästä, olisi tarkoitus tulla treenipäivä. Saa nähdä kuinka käy. Lähtökohdat eivät ainakaan ole aivan kohdallaan, sillä tämän hetkisestä terveellisestä päivärytmistä puuttuu jälleen uni. Miksi aina joku juttu laahaa? Tahdon näistä jokaisen osa-alueen kuntoon, kiitos!

Yrittäjyyden aallokko

Jälleen on viikko paketissa. Miten se noin niin kuin meni? Yrittäjän päivät ovat hyvin vaihtelevia ja tällä viikollakin sen sain huomata. Aina ei mene suunnitelmien mukaan ja joustoa tarvitaan. Joskus oon ihan aallon harjalla ja elämä on varsin mukavaa ja toisella hetkellä olenkin sammuttamassa jos jonkinlaista tulipaloa. Näin tälläkin viikolla. Suunnittelen päiväni ja työaikani yrityksen ajanvaraukseen. Ajattelin ihan huvin vuoksi havainnollistaa, että miten ne täsmää aina toteutuneeseen.

Maanantai.
Tämä oli tarkoitettu omaksi vapaapäiväkseni, mutta koska kalenterini oli niin tukossa ja Loihtijoiden hiukset ja ripset kaipasivat huoltoa, olimme sopineet päivän yhteiseksi hemmottelupäiväksi. Kulutettu aika työpaikalla 9:00-21:00. Illasta vähän venyi.

Tiistai.
Minun piti tehdä kotona toimistotöitä, mutta koska emme hemmottelupäivän aikana ehtineetkään tehdä kaikkea, niin käveleskelin klo 10:00 työpaikalle tekemään työkaverilleni Heidille pidennystä. Tämän jälkeen kävin hieman asioilla kaupungilla, opastin uutta, maanantaina aloittavaa, Loihtijaa liikkeen juttuihin sisälle ja tämän jälkeen otin eräältä vuokratuolipaikkaa hakevalta Loihtija-ehdokkaalta työnäytteen. Menossa 10-20 välisen ajan ja toimistotyötunteja nolla.

Keskiviikko.
Aamu meni täysin pakkaillessa ja valmistautuessa kotona Goldwellin järjestämää Proteam-kouluttajakokousta varten ja sitten kävin noutamassa myös Loihtimolta työskentelytarvikkeita – unohtamalla niistä ainakin puolet. Tämän huomasin vasta seuraavana päivänä, kun olisin tavaroita tarvinnut. Matkustin junalla Helsinkiin. Matka meni nopeasti yrityksen asioita hoidellessa. Perillä nopea vaatteiden vaihto hotellilla ja sen jälkeen menin nauttimaan Goldwellin uudesta hiusmuotikokoelmasta. Siitä kirjoitinkin jo lisää Loihtimon blogiin. Näytöksen jälkeen söin illallista kahden kouluttaja-/yrittäjäkollegan kanssa saaden heiltä upeaa energiaa ja vertaistukea. Oli oikein voimauttavaa! Päivän voi lukea joko kokonaan vapaapäiväksi tai sitten ihan täydeksi työpäiväksi. Se on aivan täysin siitä kiinni, miten itse ajattelee.

Torstai.
Meikkailua, hotellin aamupala, kokoustamista upealla porukalla ja Goldwellin tiloihin tutustumista, lounas seisovasta pöydästä, työskentelyä Color Zoom 2015 Traditional Rebel-hengessä. Aika kului hurjan nopeasti. Oli rentoa, mukavaa, hymyä ja naurua. Kiva päivä. Junamatka oli rento ja luovuuden puuskissa sain jo mainitun postauksen rykäistyä Loihtimon sivuille. Viime kerrasta olikin jo aikaa. Aktiivisesti menossa 8:30-22:00 ja lukeutuu samaan vapaa-/työpäivä kategoriaan kuin keskiviikkokin.

Perjantai.
Herätys klo 4:00. Oli vanhojentanssipäivä. Aloitin 6:00 Loihtimolla. Toteutin lookin ja tein muutaman muunkin asiakkaan. Piti päästä kotiin noin klo 15:00 aikaan. Pääsin noin 19:00. Oli pari muuttujaa.

Lauantai.
Herätys jälleen klo 4:00.  Loihtimolle menin klo 6:00 huoltamaan päivän aikana tarvittavia työvälineitä. Päivä eteni suunnitellusti asiakkaiden parissa 7:00-19:00. Kotia lompsis klo 21:30 aikaan siivoilujen ja asioiden järjestelyjen jälkeen.

Ei mennyt niin kuin oli suunniteltu, mutta silti kaikki meni niin kuin piti.

Summa summarum
”Ylityötunteja” viikossa – ei lasketa
Sammutettuja tulipaloja – 2
Upea näytös ja koulutus – 1
Ihania ihmisiä ympärillä – kymmeniä
Ylpeyttä työporukan ryhmähengestä ja yhteen hiileen puhaltamisesta ja asioiden hoitamisesta – useita hetkiä
Oppimista ja havaintoja johtajuudesta – tuntuu isosti omissa nahoissa
Yleinen hyvinvointi – vatsa parempi kuin viime viikolla, yksi erittäin kipeä lonkka
Ihan vapaa sunnuntai – hyvin ansaittu

Kaikki vastaukset ovat itsessäsi

Taas sen huomaa, että kannattaa kirjoittaa asiat aina jonnekin. Mulla se on nyt tämä blogi. Edullisin ja hauskin tapa tiedostaa asioita. Taas jatkuu…

Luitko edellisen postauksen?

Mikäli aiot lukea tämän, niin suosittelen lukemaan myös edellisen. Jatkan siitä hieman. Edellisen postauksen aikana ja jälkeen huomasin, miten kauhea olen itselleni. Tässä pieni listaus havainnoistani:

  • Unta täytyy saada enemmänkin kuin 4 tuntia yössä. Tämä on pitkään ollut kompastuskiveni. Kyllä mä nukun viikonloppuisin sitten ”takaisin”, muttei ole välttämättä ihan järkevää viikolla tällainen meno ja meininki. Monesti mulla saattaa olla ravinto ja liikunta hyvällä mallilla, mutta koska tarpeellinen unimäärä ei täyty, niin se ”syö” tai siis mä syön siksi enemmän ruokaa ja vähennän liikuntaa, kun ei vain yksin kertaisesti jaksa muuten. Järkyttävä oravanpyörä.
  • Muutaman pähkinän olisi perjantaina voinut automatkan aikana muistaa heittää suuhun ja vessareissulta ostaa vaikka kivennäisvettä matkalle mukaan, niin nesteytyskin olisi ollut paremmalla mallilla.
  • Lounaspöydässä olisi tiimipäivän aikana varmasti ollut valittavissa hyvin järkevä lautasmallillinen ravitsevaa ruokaa. Tarvitseeko sitä syödä kuin viimeistä ateriaa? Salaattilautasen olisi voinut jättää pois ja rakentaa kaiken isommalle lautaselle. Ähkyltä olisi vältytty.
  • Vähemmän kahvia! Miten sitä tulikin juotua päivässä noin paljon. Osan voisi korvata teellä ja tietenkin vedellä.
  • Kuuntele itseäsi. Jos järjen ääni päässäsi sanoo, että puolikas Subi, niin OTA PUOLIKAS SUBI! Mur.

Itsetuhoinen ja aliravittu

Koen tällaisen käyttäytymisen itsetuhoiseksi. Itsellenihän mä pahaa teen, vaikka se hetkellisen hyvän olon toisikin. Ylensyöminen turruttaa. Se vie pois pahanolon ja ahdistuksen sillä hetkellä, mutta edestänsä sen löytää uudelleen ja uudelleen. Niin kauan, kunnes luovun siitä. Luopuminen on tulossa. Mitäpä sitten tarkoitan aliravitulla? Olen ylipainoinen. En edes ole hetkeen tarkistanut, että missä mennään, mutta olen ylipainoinen ja myös aliravittu. Näin on pääasiallisesti siksi etten ole saanut kitusiini sellaista ruokaa, mikä olisi pitänyt minua terveempänä ja terveellisemmissä mitoissa. Kuulin juuri ystävältäni, että stressi saattaa laimentaa vatsahappoja. Kävisi hyvin yksiin omalla kohdallani, sillä stressiä on ollut ja pitkään. Vatsahappojen laimeneminen vaikuttaa taas siihen, miten ruoka sulaa ja erilaiset ravintoaineet ruoasta imeytyvät. Tarkoitan, että laimentuneilla vatsahapoilla sulaminen ja imeytyminen on huonompaa. En välttämättä ole saanut syömästäni ravinnosta niin paljon irti, mitä se olisi voinut antaa. Käy ihan järkeen vai mitä?

Vatsalaukkujumi

Olen jo pidemmän aikaa tiennyt, ettei elintapani ole kohdallaan. Olen myös tiennyt, ettei mun kannata tehdä asialle mitään ennen kuin juuri se oikea fiilis napsahtaa mieleeni. Olen siis vain odotellut, miten se tapahtuu. No, perjantaina se tuli. Vatsaani korvensi. Tuntui, ettei ruoka etene mahalaukusta eteenpäin, vaan se jää sinne jumiin. Edes minulle tavanomainen refluksi ei ”toiminut”, kun tuntui, että sekin olisi voinut helpottaa oloani. No joo, refluksi on ollut aina osana elämääni ja joskus yläasteella jopa mietin, että se on ihan normaalia, muillakin on sitä, kunnes kuulin, että se on sairaus. Siitäkin olisi hyvä päästä eroon.

Viestitin miehelleni, että voisiko hän googlettaa, että mitkä ruoat auttavat ruoansulatukseen, vatsaan ja suolistoon. Itselläni ei ollut mahdollisuutta tätä asiaa tarkistaa. Tahtoisin tehdä tämän tällä kertaa luomuna. Ei lääkkeitä. Mun on syötävä itseni terveeksi. Tarvitsen enemmän elävää ruokaa elääkseni itse paremmin. Vettäkin tarvitsen lisäämään energisyyttäni. Mieheni vastasi tähän, että omenat, kaurapuuro, kokojyvätuotteet, rasvaton liha ja maito, kasvikset, papuruoat, sitruuna, lohi ja valkosipuli voisivat auttaa tässä. Ilmoitin, että siinä on meidän seuraava kauppalista.

Mistä oloni sitten johtui? Sitäkin on hyvä varmasti tarkastella. Edellisenä iltana olin mennyt nukkumaan joskus 23-00 välillä. Kello oli herättämässä 4:00, 4:05 ja 4:10 ihan varmuuden vuoksi, että varmasti heräisin ajoissa. Minulla olisi kaksi ja puolituntia aikaa käydä suihkussa, laittautua ja lähteä ajamaan kohti Vantaata. Söin kotosalla tuhdin aamupalan, eli pari leipää, jossa päällä oli voita, juustoa ja kurkkua. Lisäksi söin jugurtin ja join kaksi kuppia kahvia. Minun olisi pitänyt lähteä ajamaan 6:30. Starttasin pihasta vasta 7:10. Tämä tiesi sitä, että minulla olisi kiire ajella Vantaalle. Yhden veskitauon pidin, muuten posotin musiikit pauhaten kohti kohdetta. Laukussani oli pähkinöitä, jotka unohdin popsia.

Pääsin Guinot-tiimipäiville vihdoin hieman myöhässä. Join kupillisen kahvia, söin Domino-keksin. Noin 12 maissa menimme porukalla syömään. Söin jotain paneroitua kalaa 2 isohkoa filettä, kermaviilikastiketta, ”annanperunoita”, maustettuja pariisinperunoita, couscoussalaattia, kikhernesalaattia, salaattia, salaatinkastiketta 2 leipää ja ehkä jotain muutakin lautaseltani löytyi. Ruokajuomana oli lasi vettä ja lasi maitoa. Lisäksi join jälkkärikahvit tai no, osan siitä. Ehkä syystäkin jäi osa juomatta. Ahdoin itseni hyvin hyvin tukalan täyteen, sillä lautaseni oli ääriään myöden täynnä. Samoin pienempi salaattilautanen. Koulutuspäivän jatkuessa oli vielä yhdet kahvittelut kera omenatoscakakun. Hyvää oli ja siinä vaiheessa oli jo ehkä aikakin syödä hieman jotain.

Minulla olisi ollut koulutuspäivän jälkeen mahdollisuus käydä lähellä sijaitsevassa Jumbo-kauppakeskuksessa taikka nähdä sillä suunnalla asustelevia kavereita, kummityttöä taikka sukulaisia, mutta oloni oli ylipäätään tukala ja vähäenerginen. Hyppäsin autoon ja ajoin Hartolaan. Mielessäni oli päivälliseksi Subwayn tonnikalapatonki. Tiesin jo tilatessani, että puolikas riittäisi. Tilasin kokonaisen ja ahdoin sen itseeni aikalailla väkisin. Yritin valita leipäni kasvikset refluksin rajoissa, mutta sipuli sitten epähuomiossa jäikin leivän sisuksiin. Se ei välttämättä ollut kovin hyvä. Join 2 lasillista vettä leivän kyytipoikana. Aijjettä! Miksiköhän ahdistaa?

Sivut uudistuivat ja uutta postausta pukkaa

Pidemmän aikaa mulla on ollut tarve saada kirjoittaa ihan omiani. Samalla olen pähkäillyt, että mitähän mä näillekin sivuille teen, sillä vanhat maijuqju.fi-sivut eivät enää millään muotoa ilmentäneet mua. Olin kasvanut niistä ulos. Eilen keksin tai oikeastaan törmäsin tähän ratkaisun vaihtamalla nettisivujen lookkia ja päivittämällä ne tähän päivään – ihan itse. Tarpeeni näille ei ole kovin kummoinen. Kunhan saa vähän blogia pidettyä ja muutamia kuvia julkaistua silloin tällöin.

Aihepiirit blogissa seilaavat elämäntilanteeni mukaan. Välillä tulee juttua yrittäjyydestä ja sitten taas toisena hetkenä saatankin kertoa jotain henkilökohtaisempaa kotioloista taikka omasta terveydestä ja sen ylläpidosta. Teen asioista tahallani julkisia, että saan potkua niiden toteuttamiseen. Uskon, että moni luova ihminen, joka on myös yrittäjä, voi samaistua fiiliksiini. Joskus on hurja haaste yhdistää yrittäjyyden raaka byrokratia, säntillisyys ja johtajuus tällaiseen boheemiin luovuuteen, mitä sisuksissani jyllää. Eikä siinä vielä kaikki. Välillä stressin ja kiireen keskellä olisi varsin hyvä pitää myös itsestään huolta niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Ei oo helppoa.

Koen, että jos saan omalla kohdallani yhden asian kuntoon, niin tuntuu, että toisesta päästä jokin jo repsahtaa. Rästitehtävien lista voi olla joskus lamaannuttava. Yleensä repsahdus koituu omaan nilkkaan just siksi, etten ole pitänyt huolta omista tarpeistani. Unohdan itseni. Näin on käynyt nytkin. Onneksi aina on tilanne, että asioita voi parantaa.

Näin juuri ja juuri alle 30-vuotiaana täytyy kuitenkin olla armollinenkin itselleen – vaikka parannettavia osa-alueita löytyykin. Paljon on tullut jo tähän astisen elämän aikana saavutettua. Ja kuten arvata saattaa, kaikki ei ole tullut helpolla vaan asioiden eteen on käyty hurjia taisteluita. Kaikilla niitä on varmasti ollutkin. Olisi voinut luovuttaa, mutta loppujen lopuksi se ei ole kuulunut vaihtoehtoihini. Ennemmin olen mennyt läpi vuoren kuin kiertänyt tai vielä pahempaa – palannut takaisin. Tähän asti se on kannattanut.

Koitan näin alkuun postailla vähintään pari kertaa viikossa, mutta katsotaan, mihin suuntaan tämä muotoutuu. Toivon myös, että tänne kirjoittelu poistaa pikku hiljaa ”tulpan”, joka on ollut Loihtimon blogin puolelle postauksien suhteen. Katsotaan, aika näyttää.